sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Poliisin syynissä

Veneily Päijänteen vesillä alkoi poliisin valvovan silmän alla. Jyväsjärvellä huristellessa tuli poliisi pysäyttämään paattimme. Pelastusliivit, sammutin ja rekisteriote käytiin läpi ja kippari puhallutettiin. Kaikki kunnossa joten hyvän kesän toivotusten jälkeen matka jatkui molemmilla Äijälänsalmeen.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Veneilyä saimaalla



Perjantaina 14.5.2010 lähdettiin helteen innoittamana veneilemään Varkauden Haijanvirralta Linnasaaren kansallispuiston laitamille. Reissun kohteena oli Vuorikiukas.

Haijanvirralta ajeltiin Taipaleen kanavalle. Ensin käytiin vierassatamassa tankilla ja sen jälkeen pyörähettiin kanavan puolelle suluttamaan.



Odottelua Taipaleen kanavan yläpuolella.

Kanavan alapuolelta lähdettiin ajamaan kohti Savonlinnaa. Nämä vedet oli itselle tuntemattomia, sillä aiemmin en täällä ollut ajanut. Jonkun aikaa ajettuamme näkyi etuvasemmalla Vuorikikaksen kukkula ja kohtuu helposti perille satamaan päästiin. Rantautumispaikka oli hyvä ja kohtuu syväkin, vaikka etukäteen vähän epäilin, mahtaako paikalta löytyä edes poijua.



Näkymä kallion päällä olevalta pöydältä itään päin.

Rannassa oli hyvässä kunnossa olevat tulentekopaikka, polttopuita ja välineet, pucee sekä alustoja telttailijoita varten. Makkarat paisteltiin, mutta kahvit jäi keittämättä, kun muonitusvastaava oli unohtanut sinapin lisäksi myös kahvin kotisatamaan :)


Yleiskuva veneeltä retkisatamaan päin.

Paluumatka ajeltiin rivakampaa vauhtia. Ennen sulutusta käytiin vielä pirtinvirralla katsomassa Varkauden keskustan rantoja. Virran varrella olevan ravintolan terassilla oli paljon porukkaa nauttimassa virvokkeita. Puolisen tuntia ajettua mentiin taas suluttamaan itsemme Taipaleen kanavan läpi.


Kanavassa menossa kohti ylävesiä.

Kanavalta ajeltiin kotisatamaan ilta-auringon paisteessa. Aikaa oli reissussa vierähtänyt melkein kuusi tuntia. Ajoa kerti vajaa 60 kilometriä. Matkaa lisäsi Pirtinvirran lenkki varmaan noin 5km. Maksiminopeudeksi GPS:llä 5 hengen kuormalla oli rekisteröitynyt 53km/h, joka varmaan on täydellä kaasulla tullut ilman sen suurempia trimmailuja, joten absoluuttinen maksiminopeus tämä ei varmaan aivan ollut.


Haijanvirralla. Taustalla näkyy Haijunkanava.

Mukava reissu hyvässä ilmassa.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Uusi venevuokraamo Jyväskylässä

Iltakävelyllä Kuokkalan pienvenesatamassa huomasin erään veneen ikkunassa venevuokraamon mainoksen. Vene oli näköjään Jyväskylään avatun Jyväskylän venevuokraamon vene. Nettivisulla voi osallistua kilpailuun, jossa arvotaan päiväksi kyseinen vene käyttöön. Lisäksi toukokuun aikana tehdyistä varauksista saa näköjään 20 prosentin alennuksen. Sen verran arvokasta on vuokraaminen, että taidan tyytyä ajelemaan omalla veneellä :)

perjantai 7. toukokuuta 2010

Liikennettä satamassa

Lutakon satamassa pörrää kaksi PRH:n laivaa. Tuskin sentään vielä risteilyt alkaneet...

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vesillelasku

Vappupäivänä poijun asennuksen jälkeen laskettiin paatti vesille. Laskupaikkana oli Könönpellon venerannan laskuluiska.

Yllättävän hyvin jaksoi Mazda 3 vetää venettä. Hieman meinasi olla ongelmia, kun trailerin renkaat meni syvenevään kohtaan vedessä ja autolla piti ottaa hieman eteenpäin. Meinasi eturenkaat alkaa sutimaan, mutta pitivät onneksi sen verran että venettä saatiin vedettyä hieman takaisin eteenpäin. Nokkapyörää voisi tuossa tilanteessa ehkä kokeilla käyttää apuna. Auton keula meinaa nimittäin hieman nousta, kun traileri painaa peräpäätä alaspäin ja silloin luonnollisesti eturenkaiden kuorma kevenee ja auto alkaa helpommin sutimaan. Taka veto ois poikaa tässä tilanteessa.


Jonkun verran koeajoa illan mittaan ja sitten vene kiinnitettiin uuteen satamaansa viettämään yötä.

Poijun asennus kesäpaikalle

Varkauteen päätettiin asentaa poiju, koska venettä tulee silloin tällöin pidettyä myös Varkauden rannalla. Poijun ja kettingit ja sakkelit hommasin Biltemasta ja poijupainot tilasin A-Laiturilta.

KUSTANNUKSET
------------
- KIINNITYSPOIJU, 300 X 800 MM, 59 eur
- KETTINKI, KUUMASINKITTY, PITKÄLENKKINEN 10 MM X 5 M, 22.90 eur
- KETTINKI, KUUMASINKITTY, PITKÄLENKKINEN 10 MM X 2 M, 8,99 eur
- LYYRASAKKELI, RUOSTUMATON 12 X 51 MM, 3 kpl, yht. 14.97 eur
- POIJUPAINOT 55 KG, 4 kpl, yht. 76 eur.
- POIJUPAINOJEN RAHTI, 50 eur
-------------------------------
YHTEENSÄ 231.86 eur




Poijupainot pudoteltiin yksi kerrallaan soutuveneen perältä järveen. Tunnin verran meni aikaa touhussa ja sen jälkeen oli poiju paikallaan.

Soutuveneen perä kärsi pieniä vaurioita, mutta se nyt ei paljon haittaa, kun vene on muutenkin vanha ja raihnainen. Jos käytössä olisi ollut joku uudempi ja parempi soutuvene, niin hommassa olisi noudatettu tietenkin hieman suurempaa varovaisuutta.