keskiviikko 18. toukokuuta 2011

11.5.2011 Geokätköilyä veneillen

Keskiviikko-iltana aurinko paistoi, joten suuntasimme taas vesille. Ettei ihan menis päämäärättömäksi huviajeluksi, niin yhdistimme toisen harrastuksen, geokätköilyn, samaan reissuun.

Nopeahkolla etsinnällä www.geocaching.com-kätköilysivustolta löytyi kolme kätköä jotka oli molemmilla etsimättä ja kohtuullisen matkan päässä: GC2KY6Z Kadonneen saaren aarre, GC1QATR Haikan majakka - Lighthouse Haikka, sekä GC1PVG3 Raudanlahden lintutorni.

Lähtiessä vähän epäilimme, että pääseekö kätköjen lähelle rantautumaan, mutta ajattelimme käydä ainakin kokeilemassa. Lähestyminen kaikille kätköille osoittautui lopulta mahdolliseksi näinkin "isolla" veneellä. Kone piti kaikilla kätköllä nostaa ylös ja liikkua melalla vauhtia antaen ja pohjaa tähystäen.

Kadonneen saaren aarre -kätkö oli helpoin. Perille päästiin pohjamudista melalla työntäen. Haikan majakka -kätkön lähestyminen vaati jo parin metrin kävelyä matalassa rantavedessä, joskin lopuksi vene saatiin niin lähelle, että toinen meistä selvisi kuivin jaloin. Kolmas kätkö, Raudanlahden lintutorni, oli fyysisesti vaativin lähestyä, kun jouduimme tunkemaan aluksemme läpi kaislikkoisen mutapohjan. Tehtävää hieman helpotti jonkun toisen veneilijän jättämä aukko kaislikossa.

Alus parkissa Raudanlahden lintutorni -kätkön edustalla


Mikäli kätköilyn ja veneilyn yhdistäminen kiinnostaa, niin lähistöllä on myös muutama muu kätkö. Esimerkiksi Kalasaaressa on kätkö (GC2CBFB) ja sinne pääsee kiinnittymään ihan laituriin. Lisäksi Keiteleen puolella on moniakin kätköjä veneellä haettavaksi. Lisätietoa kätköilystä löytää osoitteesta www.geocache.fi ja www.geocaching.com.

Kätköilyn lomassa kävimme myös pyörähtämässä Muuramen venerannassa, kun aiemmin emme olleet paikalla käyneet. Väylä rantaan oli mutkainen ja kapea, mutta mukava ajella.



Riihivuoren laskettelurinteet

 
 Muuramen Saarenlahden veneranta kauempaa
  
Muuramen Saarenlahden veneranta lähempää 

Mukava iltalenkki jälleen kerran. Vedet ja ilmat sais lämmetä, niin ei tarviis potea montaa päivää kurkkukipua reissun jälkeen, niinkun tällä kertaa kävi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti